
Säilytetään Lykynlampi
Kontiolahden kunta rajoitti maisematyöluvassa maanantaina Joensuun kaupungin suunnittelemia hakkuita Lykynlammen alueella. Päätös on oikeansuuntainen mutta riittämätön. Joensuun Vasemmisto vaatii, että Lykynlammen metsät tulee säilyttää ja hakkuuaikeista täytyy luopua kokonaisuudessaan. Arvokkaan lähiluontomme tulee olla jatkossakin monipuolisessa ja ympärivuotisessa virkistyskäytössä. Ennen vaaleja jokainen puolue julisti olevansa lähiluontomme puolella. Vaalien jälkeen päättäjien on aika lunastaa nämä lupaukset.
Alue on korvaamattoman tärkeä paikallisille. Lykynlammen kauniissa luonnossa on erinomaiset mahdollisuudet harrastaa monipuolista ulkoilua kuten esimerkiksi, retkeilyä, sienestystä, marjastusta, suunnistusta, maastopyöräilyä, hiihtoa ja frisbeegolfia. Harrastajia tulee myös jopa ympäri Suomen ja laajemmaltakin.
Luonnon virkistys- ja terveysarvot ovat sitä suuremmat mitä vanhemmista metsistä on kyse. Lykynlammen mäntykankailla on paljon alueita, joissa puusto on 100-125 vuotiasta. Sen ikäisten metsien tulee antaa kasvaa luonnontilaisena jatkossakin. Joensuu markkinoi itseään Euroopan metsäpääkaupunkina, mutta suojeltuja tai kestävästi hoidettuja metsiä täällä on selvästi vähemmän kuin vertailukaupungeissa, esimerkiksi Kuopiossa tai Jyväskylässä.
Kontiolahden päätöksessä ovi jätetään raolleen tietynlaisille hakkuille ja hakkuita vaativa Joensuu voi hakea päätökseen oikaisua. Kun otamme luontokadon huomioon asiaan tarvittavalla vakavuudella, tulisi alueen kaikista hakkuista luopua. Arvokas lähiluontomme täytyy säilyttää! Joensuun Vasemmisto vaatii, että hakkuuaikeista luovutaan ja Lykynlampi säilytetään!
Joensuun Vasemmisto 21.1.2026
